Kehon Hoitola Lifetime logo
Asiakas jalkahoidossa

Jalkahoito ennaltaehkäisee jalkaongelmien syntymistä

JALKAHOIDOT

Jalkojen terveys on osa yleisterveyttä ja kehon hyvinvointia. Ihminen ottaa päivässä keskimäärin 8000-15 000 askelta ja kävely aiheuttaa jalkateriin jopa satojen tonnien kuormituksen.

Jalat kuljettavat ihmisen elinaikanaan jopa kolmesta neljään kertaa maapallon ympäri. Siksi säännöllinen jalkojenhoito on monin tavoin palkitsevaa. Terveet jalat säästävät monelta harmilta ja kerrannaisvaikutuksilta. On turha kärsiä vaivoista, joita voi hoitaa.

Jalkahoito on auttava ja hoitava toimenpide jalkojen kunnon parantamiseksi. Jalkahoito myös ehkäisee jalkaongelmien syntyä.

Kaikkiin jalkahoitoihin sisältyy jalkojen kylvetys, kynsien siistiminen, ohennus ja leikkaus, kovettumien poisto, känsän ja syylän hoito sekä jalkojen rasvaus ja hieronta.

Perusjalkahoito lakkauksella on hivenen laajempi kokonaisuus ja spa-jalkahoito puolestaan eniten sisältöä tarjoava paketti. Jalkahoitoon voit tulla ilman mitään ennakkovalmisteluja.

Mitä koagulointi tarkoittaa?

Koagulointi -termiä käytetään esimerkiksi lääketieteessä kuvaamaan tapahtumaa, jossa verenvuoto tyrehdytetään tuhoamalla pieni kudosalue syylän tai känsän vuotokohdasta lämmön avulla.

Mikä on kuorinnan ja jalkanaamion merkitys?

Kuorinta poistaa kuollutta ihosolukkoa sekä vie voiteiden tehon paremmin perille. Jalkanaamio puolestaan kosteuttaa ja pehmentää ihoa tehokkaasti.

Varaa aika

HUOM! Asiakas voi perua varatun hoitoajan ilman maksua viimeistään vuorokautta ennen hoitoaikaa. Muussa tapauksessa laskutamme hinnasta 50%.

Jalkahoito ehkäisee jalkaongelmien syntymistä Jalkahoidossa huolehditaan myös kovettumat, känsät ja syylät

HOITOVAIHTOEHDOT JA HINNAT

Perusjalkahoito on kattava paketti

Perusjalkahoito

Kesto: 1 tunti
Hinta: 55 €

Sisältö:

Jalkojen kylvetys, kynsien siistiminen, ohennus ja leikkaus, kovettumien poisto, känsän ja syylän hoito, jalkojen rasvaus ja hieronta.

Jalkahoito kynsien lakkauksella

Jalkahoito lakkauksella

Kesto: 1,5 tuntia
Hinta: 65 €

Sisältö:

Perusjalkahoidon lisäksi mukaan kuuluu myös: Isompien kovettumien poisto, syylän ja känsän koagulointi tai jäädytys, kynsien lakkaus.

Spa-jalkahoito rentouttavalla hieronnalla

Spa-jalkahoito

Kesto: 2 tuntia
Hinta: 75 €

Sisältö:

Perusjalkahoidon lisäksi mukaan kuuluu myös: Jalkojen kuorinta, jalkanaamio, kynsien lakkaus ja lopuksi rentouttava hieronta.

JALKOJEN TERVEYS JA ONGELMAT

Erilaisia jalkakipuja ja -vaivoja on olemassa yli 200. Perinnöllisyys vaikuttaa jalkavaivoihin, mutta enimmäkseen ne syntyvät vuosien saatossa elämäntapojen seurauksena.

Jalkojen hoito on tärkeää ikään katsomatta, lapsesta vanhuuteen saakka.

Jos jalkavaivan omahoito ei auta parissa viikossa, on syytä hakeutua jalkahoitajan vastaanotolle, jolloin esim. kynsi- tai känsävaivaan voi saada välittömän avun. Tarvittaessa jalkahoitaja ohjaa lääkärin tai muun asiantuntijan hoitoon.

Yleisimpiä jalkavaivoja ovat hiertymät ja rakot, halkeilevat kantapäät, kovettumat ja känsät, jalkasieni kynsissä, jalkapohjissa tai varvasväleissä sekä kynsiongelmat, esim. sisäänkasvaneet kynnet.

Kroonisissa sairauksissa, kuten diabetes tai psoriasis, säännöllinen jalkahoito on ensiarvoisen tärkeää.

Vanhuksille tyypillisiä jalkavaivoja ovat jalkakivut, kovettumat ja känsät, paksuuntuneet kynnet ja kynsisieni, jalkaterän alueen vaivat, vasaravarpaat sekä vaivaisenluu.

Lasten jalkaterveyden tilassa huomioidaan

  • Jalkaterät, niiden rakenne ja malli
  • Jalkaterän ja varpaiden asentomuutokset
  • Iho- ja kynsimuutokset

Työikäisten jalkaterveyden tilan muutokset

  • Jalkaterävaivat aiheuttavat toiminta- ja liikuntakyvyn heikentymistä yli puolelle työikäisistä
  • Jalkaterävaivoilla on selvä yhteys yleisiin selkä-, lonkka- ja polvivaivoihin
  • Diabetes, sydän- ja verisuonisairaudet sekä osteoporoosi lisäävät jalkakipuja

Huomioita vanhusten jalkaterveyden tilasta

  • Jalkavaivojen määrä lisääntyy noin 60-80 % ikääntymisen myötä
  • Vanhusten jalkaterveyden heikkenemiseen vaikuttavia tekijöitä ovat mm. alaraajojen verenkierron heikkeneminen, jalkaterien ja varpaiden asentomuutokset, nivelten jäykistyminen, osteoporoosi, tuntopuutokset sekä jalkahoitopalvelujen vähäinen käyttö